MEISTÄ

Perustimme Kuhmo-seuran heinäkuussa 2022 koettuamme, että kuhmolaiseen historiaan ja kulttuuriin pohjautuen olisi mahdollista tehdä vaikka mitä, joka nyt on jäänyt tekemättä. Halusimme myös luoda jotain, jossa tavalliset kaupunkilaiset pääsisivät ääneen ja voisivat vaikuttaa heille tärkeisiin, kuhmolaista kulttuuriperintöä koskeviin asioihin. Erityisesti nuorilla oli tarve päästä toteuttamaan omia ideoitaan, mutta siihen ei ollut tarpeeksi mahdollisuuksia.

Tavoitteenamme on järjestää sitoutumatonta, matalan kynnyksen toimintaa jonka kautta voisimme yhdistää ihmisiä. Lisäksi haluamme tuoda esille sellaista kuhmolaista historiaa, joka nyt on jäänyt pimentoon. 

Vuosi 2023 on Kuhmo-seuran toinen toimintakausi. 

Hallitus: puheenjohtaja Essi Komulainen, varapuheenjohtaja Juulia Komulainen, sihteeri Maarit Malinen, taloudenhoitaja Elviira Tervamäki ja jäsenvastaava Anni Piirainen.

Kuinka voin osallistua toimintaan?

Kuhmo-seuraan voi liittyä tekemällä jäsenhakemuksen ja maksamalla jäsenmaksun. Jäsenenä pääset mukaan toimintaan ja voit vaikuttaa päätöksentekoon. Toimintaa voi tukea ryhtymällä kannatusjäseneksi. 

Yhdistykselle voi tehdä myös lahjoituksia.

YHTEYSTIEDOT

Sähköpostiosoite: kuhmoseura@gmail.com

Jäsenasioista vastaa Anni Piirainen.